Emmi Kosonen — Pihlajalinna

Emmi Kosonen

Yleislääkäri

Yleislääkärin vastaanotolle voi tulla minkä tahansa vaivan takia. Yleislääkärit ovat erikoistuneet yleisimpiin sairauksiin, kuten tuki- ja liikuntaelimistön sekä sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksien hoitoon.

Olen valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 2013 ja lastentautien erikoislääkäriksi vuonna 2022. Minulla on noin 10 vuoden kokemus lastenpäivystyksestä erikoissairaanhoidossa ja päivystän sairaalassa edelleen säännöllisesti useita kertoja kuukaudessa. 

Tällä hetkellä olen loppusuoralla lastenreumatologian lisäkoulutusohjelmassa ja olen työskennellyt jo useamman vuoden päivätyökseni lastenreumatologian poliklinikalla sairaalassa. Luonnollisesti siis suurin kiinnostuksen kohteeni on lastenreumatologia sekä lasten päivystykselliset vaivat, kuten esimerkiksi akuutit infektiot.

 Koulutuksestani johtuen en ole parhaimmillani traumojen, ADHD:n tai psykiatristen ongelmien parissa, mutta muutoin kaikki alle 16-vuotiaat lapset ja nuoret toivotan lämpimästi tervetulleeksi vastaanotolleni. Pitkään jatkuneissa eli muissa kuin päivystyksellisissä ongelmissa suosittelen varaamaan kaksi peräkkäistä aikaa, jotta meillä on riittävästi aikaa perehtyä lapsen vaivaan. 

Erikoistumisalat ja tehtävät:

Lastentautien erikoislääkäri

Lapsipotilaat:
Hoidan lapsipotilaita
Kielitaito:
englanti, suomi
Toimipisteet:

Pihlajalinna Ideapark Lempäälä

Ideaparkinkatu 437570 Lempäälä