Nainen keskustelee toisen henkilön kanssa rauhallisessa ympäristössä, ilmentäen ammatillista vuorovaikutusta ja luottamuksellista keskustelua esimerkiksi terapiatilanteessa.

Artikkeli

Osaatko hyödyntää oman työterveystiimisi psykologia?

Pihlajalinnan kaikille organisaatioasiakkaille on nimetty moniammatillinen tiimi, johon kuuluu myös työterveyspsykologi. Työterveyspsykologi on asiantuntija psykososiaalisissa asioissa eli mielen hyvinvointiin vaikuttavissa kysymyksissä. Nämä voivat liittyä vuorovaikutukseen työyhteisössä, työprosessien sujuvuuden parantamiseen, muistikuormaan tai hahmottamisen selkiyttämiseen sekä työkuormituksesta palautumiseen.

Myös eri ikäisten työntekijöiden vahvuuksien tunnistamiseen, erilaisiin johtamiskäytäntöihin liittyviin hyötyihin tai aiemmin työyhteisöä kuormittaneiden vaiheiden käsittelyyn liittyvät kysymykset voivat olla edistettävissä juuri työterveystiiminne psykologin kanssa.

Työterveyspsykologi voi tulla arvioimaan työn psykososiaalisia olosuhteista esimerkiksi työpaikkaselvityksen osana. Hän voi tulla mukaan suunnittelemaan seuraavan vuoden toimintasuunnitelman sisältöä. Tai hän voi tulla esimiehen ajattelukumppaniksi ongelmatilanteissa, kuin luotsi tulee laivoissa kapteenin avuksi silloin, kun väylä on erityisen haastava navigoida.

Tiimin työterveyspsykologi on koko työyhteisön tuki monialaisissa ja -vaiheisissa prosesseissa. Saat yhteyden oman tiimisi työterveyspsykologiin nimetyn työterveyshoitajanne kautta.

Susanna Paarlahti, Palvelupäällikkö, työterveyspsykologia

Pyydä tarjous työterveyspalveluista

Haluatko kuulla, miten voimme tukea teidän työyhteisönne hyvinvointia?

Rakennetaan yhdessä työterveysratkaisu, joka pitää sekä kehon että mielen kunnossa.

Pihlajalinnan punertavahiuksinen naislääkäri hymyilee lääkärikeskuksessa.

Lue lisää työhyvinvoinnista

Mies istuu silmät suljettuina ja hymyilee rauhallisesti, heijastus ikkunalasissa.

Mielen rauhoittaminen työpaikan konfliktitilanteissa

Mies istuu väsyneenä sohvalla käsi päänsä tukena olohuoneessa.

Mistä ratkaisuja työpaikan ihmissuhdehaasteisiin?

Ikkunan läpi kuvattuna kaksi työntekijää kannettavien tietokoneiden äärellä.

Väärinkäsitykset, ristiriidat ja kiusaaminen työpaikalla – kuinka edistää psykologista turvallisuutta?

Työntekijä on laittanut kädet niskan taakse ja venyttelee toimistoympäristössä.

Minitauot tukevat työtehoa ja hyvinvointia