Artikkeli
Samalla tavalla kuin aurinko on elämän edellytys, ovat liike ja liikkuminen välttämättömiä ihmisen psyykkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille. Liikkumisella on myönteisiä vaikutuksia käytännössä kaikkiin terveyden osa-alueisiin. Säännöllinen liikkuminen on myös lääke, toimivaksi näytetty hoitomuoto monissa erilaisissa sairauksissa, kuten mielialaoireissa, lihavuudessa sekä sydän- ja verisuonitaudeissa. Terveyden ja liikkumisen välisessä suhdeverkostossa on kuitenkin eräs erityistapaus: TULE-terveys.
Erityistapaus se on siksi, että liikkeellä on TULE-terveyteen myönteisten vaikutustensa lisäksi myös suoria kielteisiä vaikutuksia: Liiallinen kehonosaan kohdistunut liike, joko hetkellisen tai pidempikestoisen kuormittumisen myötä, on tyypillinen syy TULE-vaivan syntymiselle. Konkreettisena esimerkkinä liikuntavammat, joita raportoidaan Suomessa vuositasolla satoja tuhansia, ja jotka kaikki siis ovat samalla TULE-vaivoja.
Tulisiko meidän TULE-vaivojen välttämiseksi olla siis liikkumatta ja samalla toimia aivojen biologisen oletusasetuksemme mukaan, eli säästää energiaa aina kun mahdollista. Ei toki! Edellä kuvattu liikkeen ja TULE-terveyden välinen erityissuhde tulee kuitenkin huomioida ensinnäkin yksilötasolla sekä liikkumisen annostelussa että liikkeen laadussa, ja näin Pihlajalinnan ammattilaiset myös tekevät.
Organisaatiotasolla liikkeen ja TULE-terveyden välisen kaksiteräisen suhteen huomioiminen on tärkeätä esimerkiksi työterveystoimenpiteitä valittaessa ja kohdennettaessa: Jos tavoitellaan henkilöstön terveyden edistymistä yleisesti tai halutaan erityisesti edistää työntekijöiden liikunnallisuutta, kannattaa huomio suunnata ensisijaisesti liikuntapalveluihin (esim. Forever-liikuntakeskuksen palvelut työterveysasiakkaille ja yksilöllinen liikuntaneuvonta työfysioterapeutin vastaanotolla). Mikäli tavoitteena on vähemmän TULE-vaivoja ja niistä seuraavia poissaoloja, kannattaa katse kääntää ensisijaisesti TULE-terveyspalveluihin kuten TULETKO-kartoitus ja Työfysioterapeutin suoravastaanotto), joissa TULE-terveyden eri ulottuvuudet ja osatekijät, kuten liikkuminen, huomioidaan kokonaisvaltaisesti.
Työfysioterapeutti on työterveyden ammattilaisista se, jonka osaamisalueeseen ja tehtäviin liikkumisen, TULE-terveyden ja työkyvyn risteyskohdassa operointi erityisesti kuuluu, ja jonka kanssa voit keskustella tarkemmin oman organisaatiosi tavoitteisiin sopivista ratkaisuista. Lopuksi vielä kaksi terveysneuvoa sinulle jokaiseen työpäivääsi: katsele välillä kauas ja muista liikkua (käväise vaikka siellä kaukaisuudessa).
Lauri Raivo, palvelupäällikkö, työfysioterapia
Haluatko kuulla, miten voimme tukea teidän työyhteisönne hyvinvointia?
Rakennetaan yhdessä työterveysratkaisu, joka pitää sekä kehon että mielen kunnossa.