Työkykyvalmentaja keskustelee kahden asiakkaan kanssa toimistoympäristössä.

Artikkeli

Tunnetko oman työkykyvalmentajasi?

Pihlajalinnan moniammatilliseen työterveyshuoltotiimiin kuuluu myös työkykyvalmentaja, joka toimii työterveyshuollossa sosiaalialan asiantuntija -nimikkeellä.

Työkykyvalmentaja on työkyvyn ja työurien jatkamisen asiantuntija, Hän auttaa sinua kuntoutukseen, palvelu- ja etuusverkostoihin sekä urapolun muutos- ja nivelkohtiin liittyvissä kysymyksissä.

Työkykyvalmentajan kanssa voit pohtia työelämääsi liittyviä kysymyksiä esimerkiksi työurasi nivelkohdissa, kun mietit tulevan työurasi suuntaa, työelämässä jatkamisen mahdollisuuksia, koulutuspolkuja, sinulle sopivia kuntoutusmahdollisuuksia, etuusasioitasi tai vaikkapa tulevaa eläköitymistäsi ja sen herättämiä kysymyksiä. Työkykyvalmentajat myös auttavat sinua erilaisten hakemusten täyttämisessä.

Työkykyvalmentajat osallistuvat työterveysneuvotteluihin silloin kun näitä asioita pohditaan. He toimivat myös linkkinä työeläkeyhtiöihin päin ja toimivat apunasi ammatillisen kuntoutuksen palveluissa silloin kun joudut terveydellisistä syistä vaihtamaan ammattia. Tällöin työkykyvalmentaja voi toimia työeläkeyhtiön toimeksiannolla tukenasi koko prosessin ajan. Oman työkykyvalmentajasi vastaanotolle pääset oman työterveyshoitajasi tai työterveyslääkärisi kautta. Työkykyvalmentajat palvelevat myös etäyhteydellä.

Työkykyvalmentaja auttaa esim. seuraavissa asioissa:

  • kuntoutusohjaus- ja neuvonta

  • ohjaus oikeaan palvelu- ja etuusjärjestelmään

  • työurasuunnitelmien teko, työuran jatkomahdollisuuksien kartoitus ja tuki työuran nivelvaiheissa

  • ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuuksien kartoitus ja tuki ammatillisen kuntoutuksen prosessissa työeläkeyhtiön kumppanina

  • koulutussuunnitelmat, hakuprosessit ja seuranta.

Nina Vanhanen, Pihlajalinnan johtava työkykyvalmentaja

Pyydä tarjous työterveyspalveluista

Haluatko kuulla, miten voimme tukea teidän työyhteisönne hyvinvointia?

Rakennetaan yhdessä työterveysratkaisu, joka pitää sekä kehon että mielen kunnossa.

Pihlajalinnan punertavahiuksinen naislääkäri hymyilee lääkärikeskuksessa.

Lue lisää työkyvystä

Kaksi kypäräpäistä työntekijää keskustelevat hyväntuulisesti tehdasympäristössä.

Työterveys voi auttaa vähentämään pysyviä työkyvyttömyyseläkkeitä

Kolme naista istuu penkillä käytävällä samalla kun valkotakkinen lääkäri kävelee heidän ohi.

Vaikuttava työterveyshuolto ja datan hyödyntäminen työkykyjohtamisessa

Työterveysammattilainen keskustelee asiakkaan kanssa modernissa toimistoympäristössä. Hän istuu oranssilla tuolilla, hymyilee lämpimästi ja pitää kynää kädessään, valmiina auttamaan.

Oletko kuullut työmestaripalvelusta?

Terveydenhuollon ammattilainen tutkii potilaan olkapäätä vastaanotolla.

Työmestaripalvelusta saatiin apua työuran mielekkääseen jatkumiseen