Nainen katsoo kameraan sisätiloissa viherkasvin vieressä toimistomaisessa ympäristössä.

Kangasalan kaupunki

Mielen huoli -keskustelut vähensivät poissaoloja Kangasalan kaupungilla.

Kangasalan kaupunki on tarjonnut henkilöstölleen Mielen huoli -linjan osana työterveyspalveluita tammikuusta 2022 alkaen. Mielen huoli -keskustelut ovat muiden toimenpiteiden joukossa auttaneet vähentämään Kangasalan kaupungin henkilöstön mielenterveyspoissaoloja.

Kun käytössänne on Pihlajalinnan Mielen huoli -linja, voi työntekijä ottaa linjaan yhteyttä matalalla kynnyksellä aina, kun jokin painaa. Mielen huoli -linjaan voi olla yhteydessä esimerkiksi mielialaan, pärjäämiseen ja muihin hyvään elämään liittyvissä asioissa. Tarvittaessa asiakas ohjataan myös työterveystiimiin.

Ensikeskustelussa katsotaan lyhyesti tilanne ja sen tarvitsema etenemistarve. Tarvittaessa varataan pidempi aika keskustelun jatkamiseksi Mielen huoli -hoitajan kanssa tai omassa työterveystiimissä. Yhteyttä kannattaa ottaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta toimintakyky ja elämänlaatu säilyvät mahdollisimman hyvinä.

Mielen huoli -linja palvelee arkisin klo 8–18 joko puhelimitse tai Pihlajalinnan Terveyssovelluksen chatin kautta. Mielen huoli hoitajan vastaanotolle voi varata ajan myös Pihlajalinnan verkkoajanvarauksesta.

Kangasalan kaupunki on kokenut Mielen huoli -linjan hyödyllisenä. Vuonna 2022 Kangasalan kaupungin mielenterveyspoissaolot vähenivät.

– Olemme saaneet henkilöstöltä positiivista palautetta palvelusta. Palvelun nopeus ja matala kynnys on saanut kiitosta, sanoo henkilöstöjohtaja Eija Tetri-Lähde.

Kunta-alan työtekijöitä on kuormittanut viime vuosina voimakas toimintaympäristön muutos. Kuten muillakin aloilla, kuormitusta saattaa tulla työn lisäksi mahdollisista yksityiselämän haasteista. Kangasalan kaupunki työnantajana on saanut vuonna 2023 toistamiseen MIELI Suomen Mielenterveys ry:n myöntämän Hyvän mielen työpaikka -merkin osoituksena mielenterveyden edistämiseksi tehdystä työstä.

Mielen huoli -palvelua hyödyntäneet Kangasalan kaupungin työntekijät ovat kertoneet Pihlajalinnalle työssä jaksamisensa lisääntyneen. He ovat olleet erittäin tyytyväisiä nopeaan apuun ja saamaansa tukeen.

”Hyviä, puhdistavia keskusteluita. Hyvää ja selkeää kohtaamista.

”Nopea vastaus avun tarpeeseen.”

”Helpottunut olo, kun pääsin purkamaan mieltä vaivanneet asiat. Elämä nyt paljon valoisampaa.”

”Saan nukuttua ja toimittua aiempaa paremmin.”

”Olen oppinut keinoja suhtautua asioihin ja toimia eri tavoilla.”

”Olen oppinut hyväksymään epävarmuuksia sekä kuulostelemaan hyväksyvästi omia ajatuksia ja tunteita.”

”Sain erityisesti muutosvalmiutta sekä kykyä tarkastella itseä ja omia tunteita.”

”Sain lisää toivoa.”

Pyydä tarjous työterveyspalveluista

Haluatko kuulla, miten voimme tukea teidän työyhteisönne hyvinvointia?

Rakennetaan yhdessä työterveysratkaisu, joka pitää sekä kehon että mielen kunnossa.

Pihlajalinnan punertavahiuksinen naislääkäri hymyilee lääkärikeskuksessa.

Asiakkaamme kertovat

Kaksi hymyilevää naista sisätiloissa, taustalla porraskäytävä.

Paraisten kaupunki

Paraisten kaupungin ja Pihlajalinnan työterveyskumppanuus vähensi sairauspoissaoloja nopeasti.

Kaksi ihmistä pitää toisiaan kädestä pöydän ääressä lohduttavasti ja tukien.

Savas-Säätiö

Työterveyden yhteistyöllä aito halu ja tuki kohti työntekijöiden parempaa hyvinvointia.

Työmaan työntekijöitä kypärissä ja huomioliiveissä tarkastelemassa tabletin näyttöä yhdessä.

Maansiirto Mäkelä Oy

20 vuoden työterveyskumppanuus Pihlajalinnan ja Maansiirto Mäkelä Oy:n välillä pitää työntekijät terveinä ja työkykyisinä.

Henkilö virittää sähköbassoa käsin kirkkaassa huoneessa.

Pohjois-Kymen musiikkiopisto

Pohjois-Kymen musiikkiopisto luottaa Pihlajalinnan toimivaan työterveyteen, joka tukee henkilöstöä muusikoille tyypillisissä rasitus- ja kuulohaasteissa.