Kaksi henkilöä lukee kirjaa yhdessä ja osoittaa sormillaan sen sivuille.

Naantalin seurakuntayhtymä

Avoin keskusteluyhteys luo hyvän asiakassuhteen.

Pihlajalinna tarjoaa Naantalin seurakuntayhtymälle työterveyshuollon sekä sairaanhoidon. Olemme olleet tyytyväisiä yrityskaupan myötä alkaneeseen asiakkuuteemme.

Naantalin seurakuntayhtymään kuuluvat Merimaskun, Naantalin ja Rymättylän seurakunnat. Seurakuntayhtymä huolehtii jäsenseurakuntiensa puolesta kiinteistöjen ja muun omaisuuden hoidosta, hautaustoimesta, yhteisestä viestinnästä, tietohallinnosta sekä talous- sekä henkilöstöhallinnosta. Yhtymällä on 45 työntekijää.

Naantalin seurakuntayhtymä oli ollut Raision kaupungin työterveyshuolto Aurinkoristeyksen asiakas jo pitkään. Aurinkoristeyksen Naantalin ja Raision toimipisteet siirtyivät osaksi Pihlajalinna-lääkärikeskusketjua keväällä 2019 ja asiakkuutemme siirtyi yrityskaupan myötä Pihlajalinnalle.

Pihlajalinnan palveluista meillä on käytössä lakisääteinen työterveyshuolto sekä sairaanhoito. Näiden lisäksi olemme saaneet mm. työyhteisön päivään hyvän luennon unesta ja työntekijämme olivat siihen oikein tyytyväisiä. Näiden teemojen osalta neuvottelimme uusista palveluista ja vuoden 2022 alussa otimme käyttöömme Mielen huoli -linja ja Lyhytterapia -palvelut.

Asioiden hoito on mutkatonta ja viestintä selkeää

Oma kokemukseni Pihlajalinnasta on nyt reilun vuoden mittainen ja asioiden hoito on tuntunut mutkattomalta koko tämän ajan. Meillä on hyvä keskusteluyhteys työterveyshoitajan kanssa ja Pihlajalinnan asiakkuuksien hoito on ollut hyvin asiallista kautta linjan. Viestintä ja kommunikointi uusista asioista sekä muutoksista on selkeää.

Hyvien kokemustemme perusteella voimme suositella Pihlajalinnaa työterveyskumppanina myös muille yrityksille.

Tuija Lankinen, talousjohtaja, Naantalin seurakuntayhtymä

Pyydä tarjous työterveyspalveluista

Haluatko kuulla, miten voimme tukea teidän työyhteisönne hyvinvointia?

Rakennetaan yhdessä työterveysratkaisu, joka pitää sekä kehon että mielen kunnossa.

Pihlajalinnan punertavahiuksinen naislääkäri hymyilee lääkärikeskuksessa.

Asiakkaamme kertovat

Kokki viimeistelee hienostuneen annoksen tuoreilla yrteillä ravintolan keittiössä.

Sunborn Group

Tiivis yhteistyö Pihlajalinnan kanssa rakentaa pohjan Sunbornin työhyvinvoinnille.

Kaksi hymyilevää naista sisätiloissa, taustalla porraskäytävä.

Paraisten kaupunki

Paraisten kaupungin ja Pihlajalinnan työterveyskumppanuus vähensi sairauspoissaoloja nopeasti.

Suuri metallirulla kiiltävästä ohutlevystä teollisuusympäristössä.

Trimet Oy ja SF-Lämmitin Oy

Hyvä sijainti ja saavutettavuus olivat tärkeitä tekijöitä työterveyskumppanin valinnassa.

Henkilö virittää sähköbassoa käsin kirkkaassa huoneessa.

Pohjois-Kymen musiikkiopisto

Pohjois-Kymen musiikkiopisto luottaa Pihlajalinnan toimivaan työterveyteen, joka tukee henkilöstöä muusikoille tyypillisissä rasitus- ja kuulohaasteissa.